Etäohjelmisto 2022

Normaali

Live-esityksien lisäksi tarjoamme myös huippusuosittuja etäesityksiä, joita voi katsoa omassa ryhmässä läppärin tai tv:n ruudulta tai vaikkapa salissa valkokankaalta! Esitys on kolmella kameralla studiossa kuvattu ja ammattimaisesti leikattu. Live-esitystä simuloivassa näytelmässä yleisöä leikitetään ja osallistetaan kuin kyseessä olisi elävä vuorovaikutustilanne. Etäesityksen hinnoittelu määräytyy arvioidun katsojamäärän mukaan ja se on live-esitystä edullisempi vaihtoehto. Etäesitys toimitetaan Vimeon kautta, josta se on katsottavissa erikseen sovitun ajan. Tutustu ohjelmistoon alla. Näytelmän nimeä klikkaamalla pääset sivulle, jossa on lisää tietoa näytelmistä. Etäesityksen tilauskaavake löytyy täältä.

Toteutus oli suunniteltu hyvin. Tuntui kuin olisitte oikeasti olleet paikanpäällä.
Lapset oli täysillä mukana ja osallistuivat lauluhin ja leikkeihin.
Iso kiitos!!!! Oli tosi piristävää saada tällaista vaihtelua, varsinkin tällaisen vuoden jälkeen.”

Erittäin hyvä kontakti yleisöön, vaikka ei ollut live-esitys. Uskomatonta suorastaan. Iloinen meininki ja lapset osallistuivat innokkaasti. ”

SOIVA SAMMAKKO JA KADONNUT TALVI

Näytelmässä Soiva Sammakko ystävineen vie yleisön pohjoisen maisemiin, josta hohtavien hankien sekä hiihdon, luistelun ja mäenlaskun ilon lisäksi voi löytää myös uusia kavereita!

Teemat: Talviliikunnan ilo, kiusaaminen ja kaveritaidot sekä ilmastonlämpeneminen

Kieli: Suomi tai ruotsi
Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)
Kesto 37min.

SOIVA SAMMAKKO JA VAARALLINEN VERKKO

Kalervo Kuutin kurja kiusaamistilanne on saada todella huonon lopun – onneksi Mesimetsän asukit ehtivät hätiin ja keksivät kuinka kiusantekijät saadaan kuriin! Sitten saakin kevätjuhla alkaa.

Teemat: kiusaaminen, kaveri- ja tunnetaidot sekä luonto

Kieli: Suomi tai ruotsi
Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)
Kesto noin 35min.

SOIVA SAMMAKKO JA SIRKUKSEN SALAISUUS

Huikean jännittävä Soiva Sammakko -näytelmä tempaa katsojan mukaan sirkusseikkailuun, jossa yleisö pääsee mukaan taikomaan ja lopulta heidän apuaan tarvitaan myös pelastustehtävissä!

Teemat: tunteet, suru ja eläinetiikka.

Kieli: Suomi tai ruotsi
Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)
Kesto noin 30min.

SOIVA SAMMAKKO JA MYSTEERI MUSEOSSA

Nyt etsivätlakit päähän ja suurennuslasit käteen: Mesimuseosta kadonneen taulun mysteeri selviää vain rautaisella salapoliisityöllä!

Teemat: taiteen ja yhteistyön merkitys sekä erilaisuus ja rohkeus.

Kieli: Suomi tai ruotsi
Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)
Kesto noin 33min.

MUSIIKKIA MESIMETSÄSTÄ

Hulvattoman hauska Mesimetsän laulukimara saa yleisön nauramaan, laulamaan ja taputtamaan tahtia!

Teemat: musiikki, ystävyys ja yhteistyön tärkeys

Kieli: Suomi tai ruotsi
Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)
Kesto noin 33min.

SOIVA SAMMAKKO JA MERKILLINEN MUUKALAINEN

/// TULOSSA KEVÄÄLLÄ 2022! ///

Ikke pikke pakana, uskallatko avata? Soivan Sammakon huippujännittävässä seikkailussa voitetaan pelkoja, koetaan kommunikaation kiemuroita ja solmitaan uusia ystävyyssuhteita.maan ja lopulta heidän apuaan tarvitaan myös pelastustehtävissä!

Teemat: pelot, kommunikaatio ja erilaisuuden kohtaaminen.

Kieli: Suomi, ruotsi tai englanti
Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)
Kesto noin 33min.

SOIVA SAMMAKKO JA TEHTAAN ARVOITUS

/// TULOSSA SYKSYLLÄ 2022! ///

Tässä näytelmässä selvitään kiperistä tilanteista, opetellaan pitämään omaa sekä kaverin puolta ja yleisön apua tarvitaan myös kun pitää estää ympäristötuho ja pelastaa pulaan joutunut sankari!

Teemat: pelko, rohkeus, oman ja kaverin puolen pitäminen

Kieli: Suomi tai ruotsi
Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)
Kesto noin 33min.

MESIMETSÄN JOULULAULUT

Tempaa yleisön mukaan lauluun ja leikkiin johdattaen joulutunnelmaan!

Teemat: ystävyys, yhteisöllisyys ja joulun taika

Kieli: Suomi tai ruotsi
Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)
Kesto 37min.

Onko kysyttävää? Ota yhteyttä!

Advertisement

Kiertueohjelmisto 2022

Normaali

Haluaisitteko järjestää lapsille teatteriesityksen? Onko kevätjuhlan tai kesätapahtuman ohjelma vielä auki vai suunnitteletko jo syksyn ohjelmistoa? Meiltä löytyy laadukasta lastenohjelmaa joka tarpeeseen ja kierrämme esiintymässä ympäri Suomen. Epidemiatilannekin näyttää jo paremmalta, joten eiköhän sitä kohta päästä jo livekeikoillekin!

Vuonna 2022 meillä on aktiivisessa kiertueohjelmistossa seuraavat näytelmät:

SOIVA SAMMAKKO JA MERKILLINEN MUUKALAINEN

ohjelmistossa huhtikuusta alkaen

Ikke pikke pakana, uskallatko avata? Soivan Sammakon huippujännittävässä seikkailussa voitetaan pelkoja, koetaan kommunikaation kiemuroita ja solmitaan uusia ystävyyssuhteita.

Teemat: Pelot, erilaisuuden kohtaaminen, ymmärretyksi tulemisen tarve sekä kommunikoinnin haasteet

Kieli: Suomi, ruotsi tai englanti
Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)
Kesto noin 34min.

SOIVAN SAMMAKON JOKELLUSJAMIT

uusi vauvateatteriesitys ohjelmistossa koko vuoden

Soivan Sammakon jokellusjamit on mukava musiikkimatka, jossa vauvayleisö saa kuulla erilaisia instrumentteja ja lempeitä lauluja.

Teemat: musiikki, aistielämykset & varhaisiän vuorovaikutus

Kieli: Suomi tai ruotsi
Ikäsuositus: 4-18kk
Kesto noin 20min.

SOIVAN SAMMAKON SOITTORASIA

Tässä näytelmässä käännetään epäonnistumiset voitoiksi: Yleisö saa avittaa ratkaisemaan toimimattoman soittorasian arvoituksen ja siinäpä onkin jo aihetta juhlaan!

Teemat: musiikin taika, ystävyys- ja yhteistyötaidot

Kieli: Suomi tai ruotsi
Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)
Kesto noin 30min.

SOIVA SAMMAKKO JA TEHTAAN ARVOITUS

ohjelmistossa syksyn 2022

Tässä näytelmässä selvitään kiperistä tilanteista, opetellaan pitämään omaa sekä kaverin puolta ja yleisön apua tarvitaan myös kun pitää estää ympäristötuho ja pelastaa pulaan joutunut sankari!

Teemat: pelko, rohkeus, oman ja kaverin puolen pitäminen

Kieli: Suomi, ruotsi tai englanti
Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)
Kesto noin 33min.

SOIVAN SAMMAKON JOULU

– ohjelmistossa marras-joulukuun

Soivan Sammakon joulutunnelma on vaarassa hukkua hoppuun ja stressiin… Onneksi paikalle osuu Viikku Varis joka haluaa pelastaa Soivan Sammakon joulun!

Kieli: Suomi tai ruotsi
Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)
Kesto noin 33min.

Ota yhteyttä niin mietitään sinun tapahtumaasi sopivin ohjelma!

Lisäkysymyksiin vastaamme puhelimitse 0404188700 (Pia) tai sähköpostitse soiva.sammakko(at)gmail.com. Voit myös laittaa viestiä yhteydenottolomakkeen kautta.

Aurinkoisin kevätterkuin

Pia & Joni

PS: Jos livetapahtuma ei ole ajankohtainen niin meidän etäohjelmisto löytyy täältä!

Jouluista etäteatteria, joululevyn kuuntelua ja joulukalenterin katsomista- niistä on sammakkomainen joulu tehty!

Normaali
Jouluista etäteatteria, joululevyn kuuntelua ja joulukalenterin katsomista- niistä on sammakkomainen joulu tehty!

Hei!

Ja ihanaa joulukuuta! Mitenkäs teillä joulunodotus menee? Meillä on paria esitystä lukuunottamatta aika hiljaista keikkarintamalla, mutta onneksi etänä ollaan päästy vierailemaan tänäkin vuonna sadoissa päiväkodeissa, kerhoissa, kouluissa, kodeissa ja kirjastoissa. Kutsumme siis kaikki viettämään sammakkomaista joulua! Meillä on ikioma joulukalenteri Youtubessa, jota saa katsoa aivan ilmaiseksi. Mesimetsän joululaulut – levy löytyy Spotifysta, mutta voi sen tilata myös joulupakettiin! Ja kaiken kruunaa tietysti jouluinen ”Mesimetsän joululaulut” -esitys, jota voi katsoa vaikkapa joulujuhlassa oman päiväkodin, koulun tai kerhon porukalla tai vaikka perheen kanssa kotisohvalla! Katso alta ohjeet etäteatterin tilaamiseen ja täytä kaavake, niin laitamme sinulle paluupostia.

Joulutarjouksemme pukinkonttiin: Valitse kolme haluamaasi Soivan Sammakon levyä yhteishintaan 40€ sisältäen postikulut. Tilaa levyt sivultamme ja kirjoita kommenttikenttään mitkä levyt haluat tilata.

MESIMETSÄN JOULULAULUT

Tempaa yleisön mukaan lauluun ja leikkiin johdattaen joulutunnelmaan!

”Mesimetsän asukkaat, Soiva Sammakko ystävineen, pitävät joulusta toden teolla. Puuhaa riittää kun yhteistä joulunviettoa suunnitellaan ja valmistelut hoituvat laulun tahtiin! Mutta miten käy Petula Pöllön kuusenkoristelun jos Keijo Kettu unohtaa hakea joulukuusen? Palaako Amalia Ankan joulupuuro pohjaan? Ja mistä kummasta ilmestyy piparkakkulinna? Onko lumiukko herännyt yöllä sen leipomaan?”

Mesimetsän joululaulut nukketeatterimusikaali on Soiva Sammakko esityssarjan kahdeksas osa. Kun puurokattilaan sekoitetaan vanhat tutut joululaulut Mesimetsän omien joululaulujen kanssa ja ripautetaan päälle vielä hippunen joulun taikaa – on jouluinen seikkailu valmis! Musikaali on suunnattu päiväkoti- ja alakouluikäisille lapsille ja sen teemoja ovat ystävyys, yhteisöllisyys ja joulun taika. Nukketeatterimusikaalissa saa myös yleisö leikkiä ja laulaa mukana!

Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)

Sävellys ja soitto: Joni Tiala

Tarinankerronta ja nuket : Pia Leinonen

Näytelmän kesto: 35min

Katso videotraileri tästä:

RYHMÄNÄYTÖS

Etäesityksen hinnoittelu määräytyy arvioidun katsojamäärän mukaan ja se on live-esitystä edullisempi vaihtoehto. Ryhmänäytöksen hinnoittelussa 20€ on minimimaksu. 1-100 katsojaa maksavat 2€ per nenä ja siitä ylöspäin hinta per katsoja laskee asteittain. Täytä tilauslaatikko alla niin laitamme vastauspostissa paljonko näytös teidän ryhmälle, päiväkodille, koululle tai koko kunnan varhaiskasvatukselle ja alaluokille maksaa. Laskutusta varten tarvitsemme laskutustiedot. Voimme laittaa laskun sähköpostiin PDF – liitteenä ja sähköinenkin laskutus onnistuu.

PERHENÄYTÖS

Perhenäytös maksaa 15€, kun valitset perhenäytöksen alta laitamme sinulle maksutiedot. Kun suoritus näkyy tilillä laitamme sähköpostiin teille linkin ja salasanan omaan perhenäytökseenne!

TÄYTÄ LAATIKKO ja PAINA ”LÄHETÄ” Vastaussähköpostin pitäisi tulla muutaman tunnin viiveellä, mutta jollei sitä vuorokauteen kuulu, niin ota yhteyttä!

Tuossapa vielä linkki joululevyymme spotifyssa!

Soivan Sammakon joulukalenteri: Tästä ei tule maha kipeäksi vaikka ahmisi kaikki luukut kerralla (ellei sitten naura liian kovasti…)

Ville du se på föreställningen PÅ SVENSKA?

Sirkuksen salaisuus – uusi etäesitys ja synttäritarjous!

Normaali
Sirkuksen salaisuus – uusi etäesitys ja synttäritarjous!
Soiva Sammakko ja sirkuksen salaisuus – etäesityksen kuvaukset Elive-studiolla. Kuva: Eevalotta Matikainen

//// JATKOAIKA Samaan aikaan kun iloitsemme siitä, että juhlanäytöstämme on katsottu 900 kertaa, olemme harmissamme siitä, että puolet esityksen tilanneista ei ole lähettämäämme viestiä ensimmäisellä lähtyskerralla saanut. Viestit ovat joko roskapostilaatikossa tai jääneet roskapostisuodattimen haaviin, eivätkä täten tulleet lainkaan läpi.

Sammakon sihteeri Pia on pitänyt päivystyspuhelinta auki ja joka aamu jostain päin Suomea on soiteltu, että lapset olisi valmiina, mutta näytöstietoja ei löydy mistään. Onneksi moni on tarkistanut postin jo edellisenä päivänä ja olemme ehtineet uudelleenlähettää tiedot ajoissa. Kaiken tämän säätämisen vuoksi päätimme nyt vetää juhlaviikon pitkäksi ja jatkaa näytäntöviikkoa keskiviikkoon 1.12. saakka, jotta kaikki esityksen ajallaan tilanneet ehtivät sen varmasti katsomaan.////

Moikkulimoi!

Ja mainiota marraskuuta! Mitäpäs teille sammakkokavereille kuuluu? Meitä meinasi tämä mörököllimäinen marraskuun harmaus alkaa harmittamaan. Ja erityisesti se että vaikka meillä on tänä vuonna teatterin 10-vuotis juhlavuosi, niin vaikuttaa siltä että suunnitellut juhlanäytökset joudutaan lykkäämään hamaan tulevaisuuteen… Mutta mitäpä jos juhlittaisiinkin etänä? Soiva Sammakko tietää että lahjat on olennainen osa kaverisynttäreitä ja senpäs takia me ajateltiinkin lahjoittaa synttärivuoden kunniaksi uusimman etäesityksen kaikkien sammakkokavereiden katsottavaksi! Pistäkää siis popparit tulille, kemut pystyyn ja Soivan Sammakon uusin etäesitys pyörimään jumppasalin valkokankaalle tai kotitelkkariin. Juhlanäytös pyörii viikon 47, joten katsokaapas jo nyt hyvä päivä väliltä 22.-28.11. Täytä lomake sivun lopussa ja laitamme sinulle linkin ja salasanan videoon sekä vielä virikeaineiston jossa riittää mukavaa puuhaa ja leikkivinkkejä liittyen näytelmän teemaan!

Etäesityksemme ovat olleet huippusuosittuja!

Etäesitystä voi katsoa kotisohvalla tai omassa päiväkotiryhmässä tai luokassa läppärin tai tv:n ruudulta tai vaikkapa valkokankaalta! Esitys on kolmella kameralla studiossa kuvattu ja ammattimaisesti leikattu. Live-esitystä simuloivassa näytelmässä yleisöä leikitetään ja osallistetaan kuin kyseessä olisi elävä vuorovaikutustilanne. Etäesitys toimitetaan Vimeon kautta.

Ryhmät saavat myös käyttöönsä näytelmään liittyvän pedagogisen virikeaineiston, joka sisältää näytelmän teemoja käsitteleviä draamaharjoituksia ja tehtäviä. Näin esitykseen valmistautumisesta, itse esityksestä ja jatkotyöstöstä voi halutessaan muodostaa pedagogisen polun.

Toteutus oli suunniteltu hyvin. Tuntui kuin olisitte oikeasti olleet paikanpäällä.
Lapset oli täysillä mukana ja osallistuivat lauluhin ja leikkeihin.
Iso kiitos!!!! Oli tosi piristävää saada tällaista vaihtelua, varsinkin tällaisen vuoden jälkeen.”

Erittäin hyvä kontakti yleisöön, vaikka ei ollut live-esitys. Uskomatonta suorastaan. Iloinen meininki ja lapset osallistuivat innokkaasti. ”

Tässäpä siis Soivan Sammakon synttärilahja aivan kaikille vanhoille ja uusille sammakkokavereille! Alla on lomake jonka täyttämällä saatte 22.11.2021 sähköpostiinne linkin videoon ja salasanan millä sen saa auki. Ryhmille laitamme tulemaan jo aiemmin näytelmään liittyvän pedagogisen virikeaineiston, joka sisältää näytelmän teemoja käsitteleviä draamaharjoituksia ja tehtäviä. Näin esitykseen valmistautumisesta, itse esityksestä ja jatkotyöstöstä voi halutessaan muodostaa pedagogisen polun.

Jos on niin että synttäritarjousviikkoon ei etäteatteria mahdu, niin ei huolta – etäesitys pysyy ohjelmistossa ja on tilattavissa aivan tavalliseen tapaan muina aikoina. Etäesitysrepertoaariin ja tilaustietoihin voit tutustua täällä.

SOIVA SAMMAKKO JA SIRKUKSEN SALAISUUS

Tempaa yleisön mukaan lauluun ja leikkiin johdattaen joulutunnelmaaHuikean jännittävä Soiva Sammakko -näytelmä tempaa Huikean jännittävä Soiva Sammakko -näytelmä tempaa katsojan mukaan sirkusseikkailuun, jossa yleisö pääsee mukaan taikomaan ja lopulta heidän apuaan tarvitaan myös pelastustehtävissä!

Tarina alkaa kun Loiskulammen vastarannalle ilmestyy suuri sirkusteltta. Keijo Kettu innostuu oitis ja haluaa mennä Soivan Sammakon kanssa katsomaan, mitä tuo hurjan hauskalta näyttävä teltta pitää sisällään. Pian ystävyksille kuitenkin selviää, ettei kaikki ole kultaa mikä kiiltää. Ystävykset tapaavat Kaino Karhun joka kertoo sydäntäsärkevän tarinansa. Soiva Sammakko ja Keijo Kettu tulevat niin surullisiksi kuulemastaan että he päättävät auttaa Kaino Karhua karkaamaan sirkuksesta. Keijo Ketun harhauttaessa sirkustirehtööriä saa Soiva Sammakko napattua avaimet ja vapautettua Kainon häkistään. Mutta kun Kaino ja Soiva saapuvat sovitulle tapaamispaikalle rantakiven taa, ei Keijo Kettua näy missään. Tirehtööriä karkuun juostessaan Keijo Kettu oli sotkeutunut teltan köysiin jolloin tirehtööri nappasi hänet vangikseen. Ystävykset arvaavat että jotain on hullusti ja niin alkaa vaarallinen ja jännittävä operaatio Keijo Ketun pelastamiseksi!”

Soiva Sammakko ja sirkuksen salaisuus on kymmenes osa Soiva Sammakko-sarjaan. Näytelmä on suunnattu päiväkoti- ja alakouluikäisille lapsille. Näytelmän teemoja ovat tunne- ja kaveritaidot sekä eläinetiikka. Jännittävässä näytelmässä on paljon musiikkia ja osallistumista!

Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)

Sävellys ja soitto: Joni Tiala

Tarinankerronta ja nuket : Pia Leinonen

Näytelmän kesto: 34min

Katso videotraileri alta:

Soiva Sammakko ja sirkuksen salaisuus – videotraileri

TÄYTÄ LAATIKKO ja PAINA ”LÄHETÄ” niin saat meiltä linkin ensin virikeaineistoon ja viikolla 47 etäesitysvideoon!

Synttäritarjousesitys viikolla 47 on katsojille aivan ilmainen, ainoa mitä haluamme vastalahjaksi on tietää missä kaikkialla sitä katsotaan. Esityksen kuvaaminen on maksettu saamistamme toiminta-avustuksista ja haluamme raportoida toimintaamme tukeneille tahoille kuinka suuren yleisön etäesitys tavoitti.

(Emme jaa tietojasi kenellekään, mutta haluamme tietää missä kaikkialla näytelmää katsotaan, laittaa vapaaehtoisen palautekyselyn ja tiedottaa tulevasta ohjelmistosta.)

Ville du se på föreställningen PÅ SVENSKA?

Soiva Sammakko ja vaarallinen verkko – etäesitys nyt tilattavissa!

Normaali
Soiva Sammakko ja vaarallinen verkko – etäesitys nyt tilattavissa!
Soiva Sammakko ja vaarallinen verkko

Hei!

Kesää kohden mennään kovaa vauhtia! Kevätpuuhissa ollaan myös meidän tuoreimmassa ”Soiva Sammakko ja vaarallinen verkko” – etäesityksessä, jossa Mesimetsän asukit ovat puuhaamassa kevätjuhlia, kunnes juhlavalmistelut keskeyttää hurja tilanne Loiskulammella! Uusi näytelmä sopii mainiosti vaikkapa ohjelmanumeroksi keväjuhlaan ja kyllä sitä kelpaa kotisohvallakin katsoa takatalven iskiessä!

Etäesityksemme ovat olleet huippusuosittuja!

Toteutus oli suunniteltu hyvin. Tuntui kuin olisitte oikeasti olleet paikanpäällä.
Lapset oli täysillä mukana ja osallistuivat lauluhin ja leikkeihin.
Iso kiitos!!!! Oli tosi piristävää saada tällaista vaihtelua, varsinkin tällaisen vuoden jälkeen.”

Erittäin hyvä kontakti yleisöön, vaikka ei ollut live-esitys. Uskomatonta suorastaan. Iloinen meininki ja lapset osallistuivat innokkaasti. ”

Live-esityksien lisäksi tarjoamme etäesityksiä, joita voi katsoa kotisohvalla tai omassa päiväkotiryhmässä tai luokassa läppärin tai tv:n ruudulta tai vaikkapa valkokankaalta! Esitys on kolmella kameralla studiossa kuvattu ja ammattimaisesti leikattu. Live-esitystä simuloivassa näytelmässä yleisöä leikitetään ja osallistetaan kuin kyseessä olisi elävä vuorovaikutustilanne. Etäesitys on hyvä ja toimiva konsepti tarjota lapsille kulttuurielämys silloin kun teatterin kutsuminen vierailulle ei ole mahdollista. Etäesitys toimitetaan Vimeon kautta, josta se on katsottavissa viikon tai erikseen sovitun ajan.

Ryhmät saavat myös käyttöönsä näytelmään liittyvän pedagogisen virikeaineiston, joka sisältää näytelmän teemoja käsitteleviä draamaharjoituksia ja tehtäviä. Näin esitykseen valmistautumisesta, itse esityksestä ja jatkotyöstöstä voi halutessaan muodostaa pedagogisen polun.

RYHMÄNÄYTÖS

Etäesityksen hinnoittelu määräytyy arvioidun katsojamäärän mukaan ja se on live-esitystä edullisempi vaihtoehto. Ryhmänäytöksen hinnoittelussa 20€ on minimimaksu. 1-100 katsojaa maksavat 2€ per nenä ja siitä ylöspäin hinta per katsoja laskee asteittain. Täytä tilauslaatikko alla niin laitamme vastauspostissa paljonko näytös teidän ryhmälle, päiväkodille, koululle tai koko kunnan varhaiskasvatukselle ja alaluokille maksaa. Laskutusta varten tarvitsemme laskutustiedot. Voimme laittaa laskun sähköpostiin PDF – liitteenä ja sähköinenkin laskutus onnistuu.

PERHENÄYTÖS

Perhenäytös maksaa 15€, kun valitset perhenäytöksen alta laitamme sinulle maksutiedot. Kun suoritus näkyy tilillä laitamme sähköpostiin teille linkin ja salasanan omaan perhenäytökseenne!

SOIVA SAMMAKKO JA VAARALLINEN VERKKO

Mesimetsässä valmistellaan kesäntuloa ja kevätjuhlia Loiskulammen rannalla, kunnes juhlavalmistelut keskeyttää hurja tilanne lammella kun Kalervo Kuutti joutuu kiipeliin!

Etpä uskalla – etpä uskalla, pikkukalle on mammanpoika – eikä uskalla uida! Muiden kuuttien pilkkahuudot kaikuvat Kalervo Kuutin korvissa ja hän päättää näyttää kaikille: Varmana hän uskaltaa uida – ja vaikka kuinka kauas! Uintiretki on saada kohtalokkaan lopun kun Kalervo ei huomaa kalastajien verkkoa edessään…”

Tässä näytelmässä seikkailee tuttujen hahmojen lisäksi kuutti, joka sotkeutuu kalastajan verkkoon. Loiskulammen nokkelat asukit ehtivät onneksi hätiin ennen kuin pahempaa ehtii tapahtua – mutta edessä onkin suurempi ongelma: kuinka ajaa kalastajat verkkoineen pois ja tehdä Loiskulammesta jälleen turvallinen paikka asua ja elää? Viisaat ja vähemmän viisaat päät lyödään yhteen ja syntyy hurja suunnitelma siitä, kuinka kalastajat säikytetään tiehensä!

Näytelmän teemoja ovat kiusaaminen sekä kaveri- ja tunnetaidot. Teatterisadun kautta tutustumme myös luonnonsuojelukysymyksiin ja ihmisen vastuuseen elinympäristöstään. Esitys sisältää Teatteri Soivan Sammakon tapaan elävää musiikkia ja pieniä leikkejä, joissa myös yleisö saa aktiivisesti osallistua tarinan tuiskeeseen!

Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)

Sävellys ja soitto: Joni Tiala

Tarinankerronta ja nuket : Pia Leinonen

Näytelmän kesto: 35min

Katso videotraileri tästä:

Soiva Sammakko ja vaarallinen verkko – videotraileri

TÄYTÄ LAATIKKO ja PAINA ”LÄHETÄ” niin saat meiltä vastauspostina maksutiedot tai tarjouksen ryhmäesityksestä!

(Emme jaa yhteystietojasi kenellekään)

Etäohjelmisto 2021

Normaali

Live-esityksien lisäksi tarjoamme myös huippusuosittuja etäesityksiä, joita voi katsoa omassa ryhmässä läppärin tai tv:n ruudulta tai vaikkapa salissa valkokankaalta! Esitys on kolmella kameralla studiossa kuvattu ja ammattimaisesti leikattu. Live-esitystä simuloivassa näytelmässä yleisöä leikitetään ja osallistetaan kuin kyseessä olisi elävä vuorovaikutustilanne. Etäesityksen hinnoittelu määräytyy arvioidun katsojamäärän mukaan ja se on live-esitystä edullisempi vaihtoehto. Etäesitys toimitetaan Vimeon kautta, josta se on katsottavissa erikseen sovitun ajan. Tutustu ohjelmistoon alla. Näytelmän nimeä klikkaamalla pääset sivulle, jossa on lisää tietoa näytelmistä. Etäesityksen tilauskaavake löytyy täältä.

Toteutus oli suunniteltu hyvin. Tuntui kuin olisitte oikeasti olleet paikanpäällä.
Lapset oli täysillä mukana ja osallistuivat lauluhin ja leikkeihin.
Iso kiitos!!!! Oli tosi piristävää saada tällaista vaihtelua, varsinkin tällaisen vuoden jälkeen.”

Erittäin hyvä kontakti yleisöön, vaikka ei ollut live-esitys. Uskomatonta suorastaan. Iloinen meininki ja lapset osallistuivat innokkaasti. ”

SOIVA SAMMAKKO JA MYSTEERI MUSEOSSA

Nyt etsivätlakit päähän ja suurennuslasit käteen: Mesimuseosta kadonneen taulun mysteeri selviää vain rautaisella salapoliisityöllä!

Teemat: taiteen ja yhteistyön merkitys sekä erilaisuus ja rohkeus.

Kieli: Suomi tai ruotsi
Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)
Kesto noin 33min.

SOIVA SAMMAKKO JA VAARALLINEN VERKKO

Kalervo Kuutin kurja kiusaamistilanne on saada todella huonon lopun – onneksi Mesimetsän asukit ehtivät hätiin ja keksivät kuinka kiusantekijät saadaan kuriin! Sitten saakin kevätjuhla alkaa.

Teemat: kiusaaminen, kaveri- ja tunnetaidot sekä luonto

Kieli: Suomi tai ruotsi
Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)
Kesto noin 35min.

MUSIIKKIA MESIMETSÄSTÄ

Hulvattoman hauska Mesimetsän laulukimara saa yleisön nauramaan, laulamaan ja taputtamaan tahtia!

Teemat: musiikki, ystävyys ja yhteistyön tärkeys

Kieli: Suomi tai ruotsi
Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)
Kesto noin 33min.

SOIVA SAMMAKKO JA SIRKUKSEN SALAISUUS

/// TULOSSA SYKSYLLÄ 2021! ///

Huikean jännittävä Soiva Sammakko -näytelmä tempaa katsojan mukaan sirkusseikkailuun, jossa yleisö pääsee mukaan taikomaan ja lopulta heidän apuaan tarvitaan myös pelastustehtävissä!

Teemat: tunteet, suru ja eläinetiikka.

Kieli: Suomi tai ruotsi
Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)
Kesto noin 30min.

SOIVA SAMMAKKO JA KADONNUT TALVI

Näytelmässä Soiva Sammakko ystävineen vie yleisön pohjoisen maisemiin, josta hohtavien hankien sekä hiihdon, luistelun ja mäenlaskun ilon lisäksi voi löytää myös uusia kavereita!

Teemat: Talviliikunnan ilo, kiusaaminen ja kaveritaidot sekä ilmastonlämpeneminen

Kieli: Suomi tai ruotsi
Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)
Kesto 37min.

MESIMETSÄN JOULULAULUT

Tempaa yleisön mukaan lauluun ja leikkiin johdattaen joulutunnelmaan!

Teemat: ystävyys, yhteisöllisyys ja joulun taika

Kieli: Suomi tai ruotsi
Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)
Kesto 37min.

Onko kysyttävää? Ota yhteyttä!

Kiertueohjelmisto 2021

Normaali

Haluaisitteko järjestää lapsille teatteriesityksen? Onko kevätjuhlan tai kesätapahtuman ohjelma vielä auki vai suunnitteletko jo syksyn ohjelmistoa? Meiltä löytyy laadukasta lastenohjelmaa joka tarpeeseen ja kierrämme esiintymässä ympäri Suomen. Epidemiatilannekin näyttää jo paremmalta, joten eiköhän sitä kohta päästä jo livekeikoillekin!

Vuonna 2021 meillä on aktiivisessa kiertueohjelmistossa seuraavat näytelmät:

SOIVA SAMMAKKO JA VAARALLINEN VERKKO

ohjelmistossa keväästä syksyyn

Kalervo Kuutin kurja kiusaamistilanne on saada todella huonon lopun – onneksi Mesimetsän asukit ehtivät hätiin ja keksivät kuinka kiusantekijät saadaan kuriin! Sitten saakin kevätjuhla alkaa.

Teemat: kiusaaminen, kaveri- ja tunnetaidot sekä luonto

Kieli: Suomi tai ruotsi
Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)
Kesto noin 35min.

SOIVA SAMMAKKO JA SIRKUKSEN SALAISUUS

– ohjelmistossa koko vuoden

Huikean jännittävä Soiva Sammakko -näytelmä tempaa katsojan mukaan sirkusseikkailuun, jossa yleisö pääsee mukaan taikomaan ja lopulta heidän apuaan tarvitaan myös pelastustehtävissä!

Teemat: tunteet, suru ja eläinetiikka.

Kieli: Suomi tai ruotsi
Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)
Kesto noin 30min.

MUSIIKKIA MESIMETSÄSTÄ

– nukkemusikaali on ohjelmistossa koko vuoden

Hulvattoman hauska Mesimetsän laulukimara saa yleisön nauramaan, laulamaan ja taputtamaan tahtia!

Teemat: musiikki, ystävyys ja yhteistyön tärkeys

Kieli: Suomi tai ruotsi tai molemmat! Tämän näytelmän voi siis tilata myös kaksikielisenä!
Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)
Kesto noin 33min.

SOIVAN SAMMAKON JOULU

– ohjelmistossa marras-joulukuun

Soivan Sammakon joulutunnelma on vaarassa hukkua hoppuun ja stressiin… Onneksi paikalle osuu Viikku Varis joka haluaa pelastaa Soivan Sammakon joulun!

Kieli: Suomi tai ruotsi
Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)
Kesto noin 33min.

Ota yhteyttä niin mietitään sinun tapahtumaasi sopivin ohjelma!

Lisäkysymyksiin vastaamme puhelimitse 0404188700 (Pia) tai sähköpostitse soiva.sammakko(at)gmail.com. Voit myös laittaa viestiä yhteydenottolomakkeen kautta.

Aurinkoisin kevätterkuin

Pia & Joni

PS: Jos livetapahtuma ei ole ajankohtainen niin meidän etäohjelmisto löytyy täältä!

Soiva Sammakko ja kadonnut talvi – etäesitys nyt tilattavissa!

Normaali
Soiva Sammakko ja kadonnut talvi – etäesitys nyt tilattavissa!
ELive-studiolla etäesityksen kuvauksissa, kuvaajana Eevalotta Matikainen

Hei!

Kevät on täällä ja lumet sulaa kohisten, mutta vielä ehtii Soivan Sammakon kanssa pohjoiseen nauttimaan keväthankien kimmellyksestä! Soiva Sammakko ja kadonnut talvi – näytelmä on nyt saatavilla etäesityksenä. Keväisen Lapin reissun lisäksi samalla saadaan hoidettua päiväkodin teatteteriretki, joka sekin mahtaa olla liki mahdotonta toteuttaa livenä tällä hetkellä. Eli nyt vain retkieväät reppuun ja kotisohvalle telkun ääreen taikka päiväkodin saliin valkokankaan eteen mielikuvitusmatkailemaan!

Etäesityksemme ovat olleet huippusuosittuja!

Toteutus oli suunniteltu hyvin. Tuntui kuin olisitte oikeasti olleet paikanpäällä.
Lapset oli täysillä mukana ja osallistuivat lauluhin ja leikkeihin.
Iso kiitos!!!! Oli tosi piristävää saada tällaista vaihtelua, varsinkin tällaisen vuoden jälkeen.”

Erittäin hyvä kontakti yleisöön, vaikka ei ollut live-esitys. Uskomatonta suorastaan. Iloinen meininki ja lapset osallistuivat innokkaasti. ”

Etäesitys on kolmella kameralla studiossa kuvattu ja ammattimaisesti leikattu. Live-esitystä simuloivassa näytelmässä yleisöä leikitetään ja osallistetaan kuin kyseessä olisi elävä vuorovaikutustilanne. Etäesitys on hyvä ja toimiva konsepti tarjota lapsille kulttuurielämys poikkeusoloissa, joissa ulkopuoliset vierailut päiväkotiin on rajoitettuja ja monilla paikkakunnilla myös teatterit ovat kiinni. Perhelippu maksaa 15€ ja sillä esityksen saa katsottavaksi viikon ajaksi. Päiväkotiin, kouluun, perhepäivähoitoon tai kerhoon katseluoikeuden hinta määräytyy arvioidun katsojamäärän mukaan. Etäesitys toimitetaan Vimeon kautta, josta se on katsottavissa erikseen sovitun ajan. Alla on lomake jonka täyttämällä voitte tilata esityksen. Perhelipun ostajille laitamme vastaussähköpostissa maksutiedot ja lipun lunastettuanne saatte sähköpostiinne linkin videoon ja salasanan millä sen saa auki. Ryhmätilaajien kanssa sovimme laskutuksen ja katselukauden tarkemmin. Ryhmät saavat myös käyttöönsä näytelmään liittyvän pedagogisen virikeaineiston, joka sisältää näytelmän teemoja käsitteleviä draamaharjoituksia ja tehtäviä. Näin esitykseen valmistautumisesta, itse esityksestä ja jatkotyöstöstä voi halutessaan muodostaa pedagogisen polun.

SOIVA SAMMAKKO JA KADONNUT TALVI

Näytelmässä Soiva Sammakko ystävineen vie yleisön pohjoisen maisemiin, josta hohtavien hankien sekä hiihdon, luistelun ja mäenlaskun ilon lisäksi voi löytää myös uusia kavereita!

Soiva Sammakko ja Keijo Kettu haluaisivat laskea pulkkamäkeä, Amalia luistella ja Petula Pöllö hiihtää, mutta kunnon talvi loistaa poissaolollaan: Lunta on Mesimetsässä vähänlaisesti ja jäälläkin on sulaa sohjoa. Ystävykset päättävät lähteä pohjoiseen etsimään kadonnutta talvea ja kunnon kinoksia! Perille päästyään ystävät äimistyvät. Vaikka Petulan kompassi näyttää että he olisivat perillä ei maisema näytä ollenkaan niin talviselta kuin kaverukset olivat olettaneet. Mitä kummaa – onko kompassi sekaisin vai eikö pohjoisessakaan ole lunta? Paikalle lentää Rauna Riekko, joka kertoo että viime talvet ovat olleet Lapissakin leutoja ja että se tuottaa monille eläimille suuria ongelmia. Seuraavaksi ystävät törmäävät yksinäiseen ja nälkäiseen Niila Naaliin, joka säikähtää retkuetta pahanpäiväisesti. Juuri kun eläimet saavat vakuutettua Naalin siitä että he ovat kilttejä alkaa tunturin takaa kuulua Niilaa kiusaavan kettujengin lähetyvä haukku. Äkkiä piiloon! Kettujengi tulee, syö Niilan ruoat ja häipyy tiehensä. Nyt tarvitaan viekas suunnitelma millä ketut saadaan kuriin ja Niilan koti rauhoitettua!”

Soiva Sammakko ja kadonnut talvi on yhdeksäs osa Soiva Sammakko sarjaan. Näytelmä on suunnattu päiväkoti- ja alakouluikäisille lapsille. Teatterisadun kautta tutustutamme lapsia ilmastonlämpenemiseen, luonnonsuojelukysymyksiin ja ihmisen vastuuseen elinympäristöstään. Soivan Sammakon tapaan yleisö saa osallistua näytelmän kulkuun laulaen ja leikkien!

Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)

Sävellys ja soitto: Joni Tiala

Tarinankerronta ja nuket : Pia Leinonen

Näytelmän kesto: 37min

Katso videotraileri tästä:

TÄYTÄ LAATIKKO ja PAINA ”LÄHETÄ” niin saat meiltä vastauspostina maksutiedot tai tarjouksen ryhmäesityksestä!

(Emme jaa yhteystietojasi kenellekään)

Ville du se på föreställningen PÅ SVENSKA?

Mesimetsän joululaulut – esitys joululahjaksi kaikille sammakkokamuille!

Normaali
Mesimetsän joululaulut – esitys joululahjaksi kaikille sammakkokamuille!

HUOM! TÄMÄ POSTAUS ON VUODELTA 2020, JOS HALUAT TILATA MESIMETSÄN JOULULAULUT – ESITYKSEN, VOIT TILATA SEN TÄÄLTÄ: https://soivasammakko.com/etaesitystilaus/

Hei!

Ja ihanaa joulukuuta! Mitenkäs teillä joulunodotus menee? Päiväkodeista ei varmasti suurempia retkiä tehdä, jouluesityksiä ei varmaankaan saa vierailulle tilata ja joulupukin vierailukin lienee vaakalaudalla koronan vuoksi. Ja mites sitten joulujuhla? Varmaakin sellainen koko perheen juhla ei tänä vuonna tule kysymykseen… Mutta mitäpä jos joulua voisi juhlistaa katsomalla Soivan Sammakon joulunäytelmä oman päiväkodin porukalla tai vaikka perheen kanssa kotosalla? No tänä jouluna voi! Täytä lomake sivun lopussa ja laitamme sinulle linkin ja salasanan videoon sekä vielä jouluisen virikeaineiston jossa riittää mukavaa puuhaa ja leikkivinkkejä liittyen näytelmän teemaan!

Meilläkin on hyvin erilainen joulu kuin tavallisesti. Normaali loppuvuosi on meillä sellaista suhaamista kun parhaillaan sovitetaan kolmea vierailuesitystä samalle päivää ja lisäksi olemme järjestäneet avoimia joulunäytöksiä sekä Vaasassa että Kokkolassa. Nyt reilun viidenkymmenen jouluesityksen sijasta meillä oli varattuna kaksi ja nekin jouduttiin viime tingassa perumaan tiukentuneiden määräyksien vuoksi. Mietimme tätä ihmeellistä tilannetta ja sitä että Vaasassa emme ole pystyneet järjestämään esityksiä koko vuonna. Kokkolassa kaupunki halusi lastenkulttuuriviikkoa varten tilata meiltä videoidun esityksen, joka jaeltiin kaikkiin päiväkoteihin ja palaute oli tosi hyvää – lapset olivat innoissaan leikkineet mukana ja osallistuneet näytelmään antaen ehdotuksia ja vastaten kysymyksiin ruudun toiselle puolen. Tästä rohkaistuneena aloimme miettimään että josko tekisimme joulunäytöksestämme videoinnin, jonka voisi jaella lahjaksi kaikille ketkä eivät ole päässeet meitä tänä vuonna näkemään. Ja kun video on kerran tehty eikä katsomisesta kulu niin senhän voi antaa katsottavaksi aivan kaikille ketkä haluavat!

Tässäpä siis meidän joululahja aivan kaikille vanhoille ja uusille sammakkokavereille! Alla on lomake jonka täyttämällä saatte sähköpostiinne linkin videoon ja salasanan millä sen saa auki. Ja kun nyt lahjatuulella ollaan niin pistämme vielä kaupantekijäisiksi tulemaan näytelmään liittyvän pedagogisen virikeaineiston, joka sisältää näytelmän teemoja käsitteleviä draamaharjoituksia ja tehtäviä. Näin esitykseen valmistautumisesta, itse esityksestä ja jatkotyöstöstä voi halutessaan muodostaa pedagogisen polun.

MESIMETSÄN JOULULAULUT

Tempaa yleisön mukaan lauluun ja leikkiin johdattaen joulutunnelmaan!

”Mesimetsän asukkaat, Soiva Sammakko ystävineen, pitävät joulusta toden teolla. Puuhaa riittää kun yhteistä joulunviettoa suunnitellaan ja valmistelut hoituvat laulun tahtiin! Mutta miten käy Petula Pöllön kuusenkoristelun jos Keijo Kettu unohtaa hakea joulukuusen? Palaako Amalia Ankan joulupuuro pohjaan? Ja mistä kummasta ilmestyy piparkakkulinna? Onko lumiukko herännyt yöllä sen leipomaan?”

Mesimetsän joululaulut nukketeatterimusikaali on Soiva Sammakko esityssarjan kahdeksas osa. Kun puurokattilaan sekoitetaan vanhat tutut joululaulut Mesimetsän omien joululaulujen kanssa ja ripautetaan päälle vielä hippunen joulun taikaa – on jouluinen seikkailu valmis! Musikaali on suunnattu päiväkoti- ja alakouluikäisille lapsille ja sen teemoja ovat ystävyys, yhteisöllisyys ja joulun taika. Nukketeatterimusikaalissa saa myös yleisö leikkiä ja laulaa mukana!

Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)

Sävellys ja soitto: Joni Tiala

Tarinankerronta ja nuket : Pia Leinonen

Näytelmän kesto: 35min

Katso videotraileri tästä:

TÄYTÄ LAATIKKO ja PAINA ”LÄHETÄ” niin saat meiltä linkin videoon, salasanan ja virikeaineiston! Vastaussähköpostin pitäisi tulla muutaman tunnin viiveellä, mutta jollei sitä vuorokauteen kuulu, niin ota yhteyttä!

Esitys on siis katsojille aivan ilmainen, ainoa mitä haluamme vastalahjaksi on tietää missä kaikkialla sitä katsotaan. Esityksen kuvaaminen on maksettu saamistamme toiminta-avustuksista ja haluamme raportoida toimintaamme tukeneille tahoille kuinka suuren yleisön etäesitys tavoitti.

(Emme jaa tietojasi kenellekään, mutta haluamme tietää missä kaikkialla näytelmää katsotaan, laittaa vapaaehtoisen palautekyselyn ja tiedottaa tulevasta ohjelmistosta.)

Tiesitkö muuten että meillä on myös Mesimetsän joululaulut – levy? Sen voi lainata kirjastosta, tai tilata omaksi meiltä tai sitten sitä voi kuunnella myös spotarista!

Ville du se på föreställningen PÅ SVENSKA?

Puutarhajuttuja ja karanteenikivaa

Normaali
Hei Sammakkokaverit!
Mitenkäs teillä menee ja kuinka aika kuluu kotona? Me ollaan pikkuhiljaa tokenemassa alkujärkytyksestä, kun keikka- ja esityskalenteri tyhjeni kerrasta. Nyt mietimme täällä kovasti että mitähän me voisimme omalta osaltamme tehdä tilanteessa. Ainakin Sammakon Tubekanavalle tehdään nyt enemmän sisältöä kun on aikaa. Ladattiin jo sinne tuollainen puutarhavideo, jota saa mieluusti myös somekanavissa jakaa. Kokkolassa kasvatetut taimet saa halutessaan tuoda myös Yhteisöpuutarhureiden yhteiskasvimaalle, kun kevät on pidemmällä. Alkuperäisenä ajatuksena oli että voisimme järjestää yhteiset puutarhakauden aloitusjuhlat, mutta jollei se onnistu niin voimme antaa koordinaatit kasvimaalle teille ja tuotte sitten taimet ja me kuvataan vaikka pieni video siitä kun sammakko löytää ne. Laitamme sitten tarkempaa ohjeistusta kunhan ensin saamme siemenet multaan!

Minkälaista sisältöä teillä kaivattaisiin? Joku on jo kysynyt että voisimmeko pitää Soivan Sammakon livemuskaria vaikka Zoomin kautta. Se varmasti onnistuisi. Olisiko klo 10 esim hyvä aika?
Toinen idea minkä toteuttamista mietimme on jos pystyisimme tehdä jonkin luontoseikkailun, jossa lasten pitäisi suorittaa tehtäviä metsässä vanhempien kanssa retkeillessä.
Sitten kolmas idea olisi sellaiset Soivan Sammakon satutuokiot että hän lukisi satuja ja sitten voisi esimerkiksi lukea kirjeitä jos te Sammakolle niitä lähettäisitte. Jos lapset vaikka piitäisivät kuvia niin niistä voisi sammakko kertoa satuja. Jos haluatte laittaa piirrustuksia meille tulemaan niin pyytäkää postiosoitetta yksityisviestillä.
Laittakaan sitten vaikka sähköpostiviestiä lisäksi niin tiedetään ilmoittaa milloin teidän piirrustus/kirje tulee Soivan Sammakon satutuokiossa käsittelyyn!
Tuleeko teillä lisäideoita siitä mikä teidän mielestä olisi sellaista kivaa mitä me voitaisiin tehdä?
Voikaa hyvin!
Terkuin
Pia, Joni ja Mesimetsän asukit