Etukansi

”Alkaa olla se aika vuodesta kun postinkantaja Kalle Kala saa ruoto vääränä kantaa onnittelukirjeitä – ja paketteja Soivalle Sammakolle hänen lähestyvän syntymäpäivänsä vuoksi – mutta aamu aamun jälkeen Soiva Sammakko herää vain löytääkseen tyhjän postilaatikon – Soiva Sammakko alkaa pikkuhiljaa uskoa että kaikki ovat unohtaneet hänen syntymäpäivänsä ja häntä ei enää huvita edes järjestää syntymäpäiväkutsuja. Kellä on räpylänsä pelissä ja mitä tekee nuori noitatyttö Amalia Ankan pyykkikorissa?”

Tule mukaan toteuttamaan meidän ja Soivan Sammakon ystävien toivetta saada teatterimme opettavaisia ja hauskoja tarinoita kotona nautittavaan pakettiin!

Meiltä on viimeisen viiden vuoden ajan niin usein kysytty voisimmeko tehdä lastenkirjaa teatterimme tarinoista – kun olisi niin kiva palata tarinan pariin kotosalla. Tästä saimme idean: Kirja olisi kiva – mutta miten itse esityksen saisi mukaanotettavaan muotoon? Kuunnelmalevynä – tietysti! Tällä tavalla teatterikävijämme saisivat toivomansa mutta myöskin ne lapset jotka eivät ole nähneet esityksiämme, pääsisivät tutustumaan Soivaan Sammakkoon ja muihin Mesimetsän otuksiin!

Siitä se idea sitten lähti

Pia ääninäytteli studiossa näytelmän läpi, lisäsimme muutaman kertojarepliikin sinne tänne, Joni soitti näytelmään säveltämänsä musiikit ja lisäsi vielä soppaan vielä muutamia instrumentteja. Kuunnelmaa saa siis fiilistellä aivan kuin radiosta kuultuna tai jos haluaa nähdä mitä tarinassa tapahtuu – voi selailla Pian kuvittamaa 16-sivuista vihkoa joka on CD:n liitteenä. Nykyaikaa kun eletään niin CD:n mukana tulee myös latauskoodi jotta kuuntelu onnistuu myös moderneista vempaimista!

Kuunnelma uppoaa varmasti parhaiten samaan yleisöön ketkä pitävät esityksistämme eniten: Päiväkoti- ja alakouluikäisiin! Kuunnelmaa on kiva rauhoittua kuuntelemaan kotona leikkien lomassa, ennen päiväkodin yhteistä lepohetkeä ja myös automatkoilla se on kivaa ajanvietettä. Levyllä on sekä suomen- että ruotsinkielinen kuunnelma joten se soveltuu oikein hyvin myös kielikylvettämiseen tai sillä voi vaikka yllättää ruotsinserkun!

Ryhmänohjaajille on myös tarjolla pedagoginen paketti johon kuunnelman lisäksi kuuluu virikeaineisto, jossa on erilaisia harjoituksia ja leikkejä, joita voi tehdä sekä ennen että jälkeen kuunnelmahetken. Pedagogisen paketin (CD&virikeaineisto) hinta on 30€.

TILAA KUUNNELMA laittamalla meille viestiä!

Laitamme sinulle paluupostissa tilinumeron ja kun olet maksanut, laitamme kuunnelman postiin. Kuunnelmalevyn hinta postikuluineen on 20€.

 

Kuunnelman traileri:

PÅ SVENSKA