Tag Archives: nuketeatteri

Sirkuksen salaisuus – uusi etäesitys ja synttäritarjous!

Normaali
Sirkuksen salaisuus – uusi etäesitys ja synttäritarjous!
Soiva Sammakko ja sirkuksen salaisuus – etäesityksen kuvaukset Elive-studiolla. Kuva: Eevalotta Matikainen

//// JATKOAIKA Samaan aikaan kun iloitsemme siitä, että juhlanäytöstämme on katsottu 900 kertaa, olemme harmissamme siitä, että puolet esityksen tilanneista ei ole lähettämäämme viestiä ensimmäisellä lähtyskerralla saanut. Viestit ovat joko roskapostilaatikossa tai jääneet roskapostisuodattimen haaviin, eivätkä täten tulleet lainkaan läpi.

Sammakon sihteeri Pia on pitänyt päivystyspuhelinta auki ja joka aamu jostain päin Suomea on soiteltu, että lapset olisi valmiina, mutta näytöstietoja ei löydy mistään. Onneksi moni on tarkistanut postin jo edellisenä päivänä ja olemme ehtineet uudelleenlähettää tiedot ajoissa. Kaiken tämän säätämisen vuoksi päätimme nyt vetää juhlaviikon pitkäksi ja jatkaa näytäntöviikkoa keskiviikkoon 1.12. saakka, jotta kaikki esityksen ajallaan tilanneet ehtivät sen varmasti katsomaan.////

Moikkulimoi!

Ja mainiota marraskuuta! Mitäpäs teille sammakkokavereille kuuluu? Meitä meinasi tämä mörököllimäinen marraskuun harmaus alkaa harmittamaan. Ja erityisesti se että vaikka meillä on tänä vuonna teatterin 10-vuotis juhlavuosi, niin vaikuttaa siltä että suunnitellut juhlanäytökset joudutaan lykkäämään hamaan tulevaisuuteen… Mutta mitäpä jos juhlittaisiinkin etänä? Soiva Sammakko tietää että lahjat on olennainen osa kaverisynttäreitä ja senpäs takia me ajateltiinkin lahjoittaa synttärivuoden kunniaksi uusimman etäesityksen kaikkien sammakkokavereiden katsottavaksi! Pistäkää siis popparit tulille, kemut pystyyn ja Soivan Sammakon uusin etäesitys pyörimään jumppasalin valkokankaalle tai kotitelkkariin. Juhlanäytös pyörii viikon 47, joten katsokaapas jo nyt hyvä päivä väliltä 22.-28.11. Täytä lomake sivun lopussa ja laitamme sinulle linkin ja salasanan videoon sekä vielä virikeaineiston jossa riittää mukavaa puuhaa ja leikkivinkkejä liittyen näytelmän teemaan!

Etäesityksemme ovat olleet huippusuosittuja!

Etäesitystä voi katsoa kotisohvalla tai omassa päiväkotiryhmässä tai luokassa läppärin tai tv:n ruudulta tai vaikkapa valkokankaalta! Esitys on kolmella kameralla studiossa kuvattu ja ammattimaisesti leikattu. Live-esitystä simuloivassa näytelmässä yleisöä leikitetään ja osallistetaan kuin kyseessä olisi elävä vuorovaikutustilanne. Etäesitys toimitetaan Vimeon kautta.

Ryhmät saavat myös käyttöönsä näytelmään liittyvän pedagogisen virikeaineiston, joka sisältää näytelmän teemoja käsitteleviä draamaharjoituksia ja tehtäviä. Näin esitykseen valmistautumisesta, itse esityksestä ja jatkotyöstöstä voi halutessaan muodostaa pedagogisen polun.

Toteutus oli suunniteltu hyvin. Tuntui kuin olisitte oikeasti olleet paikanpäällä.
Lapset oli täysillä mukana ja osallistuivat lauluhin ja leikkeihin.
Iso kiitos!!!! Oli tosi piristävää saada tällaista vaihtelua, varsinkin tällaisen vuoden jälkeen.”

Erittäin hyvä kontakti yleisöön, vaikka ei ollut live-esitys. Uskomatonta suorastaan. Iloinen meininki ja lapset osallistuivat innokkaasti. ”

Tässäpä siis Soivan Sammakon synttärilahja aivan kaikille vanhoille ja uusille sammakkokavereille! Alla on lomake jonka täyttämällä saatte 22.11.2021 sähköpostiinne linkin videoon ja salasanan millä sen saa auki. Ryhmille laitamme tulemaan jo aiemmin näytelmään liittyvän pedagogisen virikeaineiston, joka sisältää näytelmän teemoja käsitteleviä draamaharjoituksia ja tehtäviä. Näin esitykseen valmistautumisesta, itse esityksestä ja jatkotyöstöstä voi halutessaan muodostaa pedagogisen polun.

Jos on niin että synttäritarjousviikkoon ei etäteatteria mahdu, niin ei huolta – etäesitys pysyy ohjelmistossa ja on tilattavissa aivan tavalliseen tapaan muina aikoina. Etäesitysrepertoaariin ja tilaustietoihin voit tutustua täällä.

SOIVA SAMMAKKO JA SIRKUKSEN SALAISUUS

Tempaa yleisön mukaan lauluun ja leikkiin johdattaen joulutunnelmaaHuikean jännittävä Soiva Sammakko -näytelmä tempaa Huikean jännittävä Soiva Sammakko -näytelmä tempaa katsojan mukaan sirkusseikkailuun, jossa yleisö pääsee mukaan taikomaan ja lopulta heidän apuaan tarvitaan myös pelastustehtävissä!

Tarina alkaa kun Loiskulammen vastarannalle ilmestyy suuri sirkusteltta. Keijo Kettu innostuu oitis ja haluaa mennä Soivan Sammakon kanssa katsomaan, mitä tuo hurjan hauskalta näyttävä teltta pitää sisällään. Pian ystävyksille kuitenkin selviää, ettei kaikki ole kultaa mikä kiiltää. Ystävykset tapaavat Kaino Karhun joka kertoo sydäntäsärkevän tarinansa. Soiva Sammakko ja Keijo Kettu tulevat niin surullisiksi kuulemastaan että he päättävät auttaa Kaino Karhua karkaamaan sirkuksesta. Keijo Ketun harhauttaessa sirkustirehtööriä saa Soiva Sammakko napattua avaimet ja vapautettua Kainon häkistään. Mutta kun Kaino ja Soiva saapuvat sovitulle tapaamispaikalle rantakiven taa, ei Keijo Kettua näy missään. Tirehtööriä karkuun juostessaan Keijo Kettu oli sotkeutunut teltan köysiin jolloin tirehtööri nappasi hänet vangikseen. Ystävykset arvaavat että jotain on hullusti ja niin alkaa vaarallinen ja jännittävä operaatio Keijo Ketun pelastamiseksi!”

Soiva Sammakko ja sirkuksen salaisuus on kymmenes osa Soiva Sammakko-sarjaan. Näytelmä on suunnattu päiväkoti- ja alakouluikäisille lapsille. Näytelmän teemoja ovat tunne- ja kaveritaidot sekä eläinetiikka. Jännittävässä näytelmässä on paljon musiikkia ja osallistumista!

Ikäsuositus: 2-10v (tai 2-102!)

Sävellys ja soitto: Joni Tiala

Tarinankerronta ja nuket : Pia Leinonen

Näytelmän kesto: 34min

Katso videotraileri alta:

Soiva Sammakko ja sirkuksen salaisuus – videotraileri

TÄYTÄ LAATIKKO ja PAINA ”LÄHETÄ” niin saat meiltä linkin ensin virikeaineistoon ja viikolla 47 etäesitysvideoon!

Synttäritarjousesitys viikolla 47 on katsojille aivan ilmainen, ainoa mitä haluamme vastalahjaksi on tietää missä kaikkialla sitä katsotaan. Esityksen kuvaaminen on maksettu saamistamme toiminta-avustuksista ja haluamme raportoida toimintaamme tukeneille tahoille kuinka suuren yleisön etäesitys tavoitti.

(Emme jaa tietojasi kenellekään, mutta haluamme tietää missä kaikkialla näytelmää katsotaan, laittaa vapaaehtoisen palautekyselyn ja tiedottaa tulevasta ohjelmistosta.)

Ville du se på föreställningen PÅ SVENSKA?

Advertisement